Meillä on Suomessa niinkin hieno asia kuin sananvapaus, mutta silti lapsiemme sananvapautta rajoitetaan.

Miten voi olla niin, että ainakin toisissa alakouluissa saa kiroilusta puolituntia jälki-istuntoa? Kuka päätti, että juuri tietyt sanat on niitä, joita ei saa lausua? Luetteliko joku, että te että saa sanoa vi..u, saa..na, per..le tai saatte juma...ta jälki-istuntoa, vai miten se mahtoi mennä?

Lapsetkin oppivat kiroilemaan oikein (eli oikeissa tilanteissa), myös siitä mallista, jota paljon käytetään, sanotaan vaikka himpura kun oikeasti vituttaa. Mutta sehän on loppupeleissä ihan sama asia, eikö? Kun oikein harmistuu, silloin kirotaan, yksinkertaista. Kyllä minun mielestäni saa sanoa vi..u jos vituttaa.

Toki kiroilukaan ei sovi joka paikkaan, mutta ei nauraminenkaan. Pitäisikö sitäkin rajoittaa?

Vaikka pidänkin kiroilua osana hienoa suomenkieltämme, ei se silti tarkoita sitä, että minusta olisi kiva kuunnella jonkun puhetta, jos joka toinen sana on vi..u (paitsi jos se on oikeasti tarpeellista, joskus sitä täytyy hokea useamman kerran putkeen, että alkaa tehota). Tosiasiassa minkä tahansa sanan kuuleminen repeatilla on ärsyttävää... "Äiti...Äitii...Äitiiii, mä haluun...Äiti, en mä muista...mut äitiiiiiiii!"

Meillä ei ole kotona "virallista" kiroiluongelmaa, mutta onko joku ollut kuulolla jonkun koulun kirosanalistan julkkareissa ja tietää, että KYLLÄ, SIELLÄ KIROSANALISTASSA LUKEE MYÖS ÄITI!